top of page
  • Kirsi Lehto

Voihan pyhä lehmä!

Päivitetty: 9. tammik. 2021

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Hämeen Sanomien Ajastin-kolumnissa. Kirjoituksen loppuun olen kirjoittanut tämän hetken ajatuksiani ja näkemyksiäni asiasta.


 

Muistatteko ajan, kun Sokoksen katolla olevan parkkipaikan puomit olivat aina rikki? Niitä käytiin urhollisesti korjaamassa kerta toisensa jälkeen, mutta lopputulema oli aina sama. Puomit menivät hajalle.


Lopulta parkkipaikanpitäjä luovutti ja parkkipaikka muuttui ainakin epävirallisesti maksuttomaksi. Jatkuva korjaaminen tuli kalliimmaksi, kuin pysäköinnistä saatavat tulot.

Kuulostaako samalta kuin Hämeenlinnan kaupungin Pysäköinti Oy:ssä? Sen tulos on ollut tappiollinen vuosi toisensa jälkeen ja myös 2017 toiminta oli tappiollista 100 000 euron edestä. Pysäköintitulot olivat 745 000 euroa. Henkilöstökulut olivat 250 000 euroa ja muut kulut 390 000 euroa.


Jos samat toiminnot olisivat osa kaupungin organisaatiota, ei tarvittaisi omaa toimitusjohtajaa ja hallitusta sekä säästettäisiin melkoinen summa kirjanpidosta, tilintarkastuksesta ja muusta pakollisesta paperin pyörittelystä. Yrityksissäkin toki virheitä sattuu, mutta kun maito on kaatunut maahan, on parempi vain siivota jäljet. Jos Pysäköinti Oy olisi yksityisellä rahoituksella toimiva yritys, sen hautajaiset olisi pidetty jo aikaa sitten.


Pendelöijänä minulla on tietysti myös oma peltilehmä ojassa. Hämeenlinnan kaupungin 2019 talousarviossa ja 2020–2021 taloussuunnitelmassa todetaan, että merkittäväksi riskiksi on noussut erityisesti pendelöijiä haittaava liikenneyhteyksien heikkeneminen. Junamatkustajien arkea ankeuttaa VR, mutta kaupungillakin olisi peiliin katsottavaa. Kaikissa muissa radanvarsikunnissa on tarjolla ilmaiset, asfaltoidut, auratut ja vieläpä valaistut parkkipaikat. Mitä Hämeenlinna tarjoaa? Kuraa, loskaa, kuoppia ja pimeitä katuja!

Tosin parempi sekin on, kuin törkeähintainen parkkihalli.

Pysäköinti Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Kulmalan mukaan veronmaksajille tulisi vuodessa 700 000 euron lisäkulut, jos kaikki pysäköinti olisi maksutonta. Kulmala saa toki puolustaa omaa yhtiötään, siitähän hänelle maksetaan. Meidän veronmaksajien ja varsinkaan kuntapäättäjien, ei tulisi olla niin kapeakatseisia, että sotkisimme omenat banaaneihin. Kyse ei ole niinkään siitä minkä verran pysäköintimaksuja kaupunki menetettäisi, vaan siitä mitä, maksullinen pysäköinti voi aiheuttaa kaupungille. Pysäköinti Oy on melkoinen pyhä lehmä kaupungin päättäjille.


Kumpi on oikeasti tärkeämpää, pendelöijien kymmenien miljoonien verotulot vai pysäköinnistä saatavat pennoset? Jos radanvarren ilmainen pysäköinti lopetetaan, on se taatusti viimeinen niitti Hämeenlinnan arkkuun! Muutos ei tapahdu heti, mutta pitkässä juoksussa Hämeenlinna on varma häviäjä, jos suhtautuminen ei muutu. Hyvät veronmaksajat otetaan taatusti avosylin vastaan muissa radanvarsikaupungeissa. Sitä paitsi pysäköintimaksuista luopuminen olisi oiva kädenojennus myös keskustan henkitoreissaan oleville yrittäjille ja edes pieni piristysruiske kuolleelle keskustalle.


 

Mitä ajattelen asiasta nyt? Eipä ajatukseni ole tuosta hirveästi muuttunut. Ehkä enneminkin ongelman laajuus on vain syventynyt ja mutkistunut ja ymmärrykseni vyyhdin suuruudesta on kasvanut. Pysäköintiyhtiöstä ei ole kovin helppoa päästä eroon ja samaan aikaan suunnitellaan pysäköintilaitoksia myös Hämeensaareen ja sairaala Assin yhteyteen. Molempien osalta pysäköinnin suunnittelu on sysätty syrjään toteamalla, että asia ratkaistaan ja selvitetään myöhemmin. Hämeenlinnan ainoa johtava strategia tuntuu olevan pysäköintilaitostrategia. Se kierre on saatava nyt katkaistua tavalla tai toisella!


Tule seuraamaan, tykkäämään ja keskustelemaan kanssani vaalisivuillani Facebookissa.

Löydät minut myös Twitteristä, LinkedIn:stä ja Instagramista nimimerkillä kalehto.


194 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page