• kirsiannukkalehto

Eettisyyttä, avoimuutta ja yhteistyötä – Hämeenlinnassa on liikuttu harmaalla alueella

Kirjoitus on alunperin julkaistu Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa 10.4.2021.

Hämeenlinnan kaupungille ja kaupunkikonsernin yhteisöille ovat valmistuneet eettiset ohjeet. Ohjeiden laatimista suositteli kaupungin tarkastuslautakunta. Ohjeistus koskee kaikkia kaupungin työntekijöitä, viranhaltijoita ja luottamushenkilöitä.

Yritysten velvollisuus on toimia lain mukaan, mutta yrityksillä on kuitenkin oikeus tehdä erilaisia eettisiä valintoja. Kunnalle lain noudattaminen ei kuitenkaan riitä, vaan on myös toimittava kuntalaisten ja muiden sidosryhmien näkökulmasta eettisesti oikein.




Kun siirryin yritysmaailmasta kuntasektorille, eräs viisas toimialajohtaja ohjeisti minua seuraavasti; On välttämätöntä toimia aina lain mukaan, mutta yhtä oleellista on se, miltä asia näyttää kuntalaisille ja muille kaupungista ulospäin.

Kun vaikeita valintoja tulee, mieti oletko valmis selkä suorassa kertomaan Helsingin Sanomien etusivulla, mitä on tapahtunut. Jos olet valmis siihen, olet oikealla tiellä ja voit nukkua yösi hyvin. Ei siis riitä, että toimii lain mukaan, vaan on toimittava myös eettisesti oikein. Hämeenlinnassa on viime vuosina tapahtunut liikaa sellaisia asioita, että on liikuttu harmaalla alueella.

Pelkästään harmaalla alueella liikkujat eivät ole syyllisiä, vaan yhtä lailla ne jotka, hyväksyvät eettisesti epäilyttävät asiat tai ne, jotka katsovat sopivasti muualle, kun eettisesti epäilyttäviä asioita tapahtuu.

Sanomatta jättäminen ei ole valehtelua, mutta se voi olla eettisesti väärin. Muualle katsominen ei ole välttämättä lain rikkomista, mutta sekin voi olla eettisesti väärin. Johtajat ja luottamushenkilöt tekevät aina eettisiä valintoja, kun päättävät viestinnästä. Sanomatta jättäminen on eettinen valinta ja viesti, vaikka ei sano yhtään mitään. Voi puhua paljon ja olla silti sanomatta mitään.


Kiitos tarkastuslautakunnan, nyt on otettu askel oikeaan suuntaan. Hämeenlinna tarvitsee nyt kipeästi eettisyyttä sekä uudenlaista avoimuutta ja yhteistyötä! On erittäin tärkeää, että kaikkien kuntalaisten luottamus kaupungin johtoon ja päätöksentekoon palautetaan.



Tule seuraamaan, tykkäämään ja keskustelemaan kanssani vaalisivuillani Facebookissa.


Löydät minut myös Twitteristä, LinkedIn:stä ja Instagramista nimimerkillä @kalehto.



Blogin kuvan tiedot


Kuvaaja: Kirsi Lehto


Paikka: Rautatiesilta, Hämeenlinna

50 katselukertaa0 kommenttia