• kirsiannukkalehto

Mökkiläisissä on paljon hyödyntämätöntä potentiaalia

Koronaepidemia on muuttanut Suomen aluekehitystä yhdessä vuodessa enemmän kuin poliittinen päätöksenteko vuosikymmenien aikana, sanoo aluetutkija Timo Aro Helsingin Sanomissa 18.4.2021.


Kaupungistumisen trendi jatkuu isossa kuvassa, mutta muuten koronavuoden voittajia voi Aron mukaan jo alkaa luetella. Niihin kuuluvat Puumalan lisäksi muun muassa suuret mökkikunnat Sulkava, Hirvensalmi, Kangasniemi, Parainen, Kemiönsaari, Tammela ja Merikarvia. Kaikkia näitä paikkakuntia yhdistää se, että niissä on paitsi vapaa-ajan asuntoja myös lähiluontoa sekä asukaspohjaan nähden kattavat palvelut.


Nyt voi perustellusti kysyä, miksi Hämeenlinna ei ole mukana tässä listalla, koska kaikki mainitut edellytykset täyttyvät.



Tilastokeskuksen mukaan Hämeenlinnassa on yli 8400 mökkiä. Jos näistä mökkiläisistä saataisiin muuttamaan 1 % Hämeenlinnaan ja oletuksena olisi, että keskimäärin muuttajia olisi 2,5 henkilöä per mökki, niin muuttajia olisi yhteensä 210 henkilöä. Määrä on lähes yhtä suuri kuin Hämeenlinnan väestönkasvu vuonna 2020.


Hämeenlinnan maaseutuohjelman mukaan valtaosa Hämeenlinnassa sijaitsevien mökkien omistajista asuu Pääkaupunkiseudulla. Koronan myötä mökille muuttaminen on taatusti käynyt jo mielessä ja monipaikkainen työ on tullut jäädäkseen. Hämeenlinnassa sijaitsevalta mökiltä on vielä kohtuullinen matka käydä Pääkaupunkiseudulla töissä, jos toimistolle ei tarvitse mennä kovin usein.


Puumalassa asuu vakituisesti noin 2 140 asukasta, mutta vapaa-ajan asuntoja kunnassa on yhteensä noin 3 700. Puumalan kunta sai vuoden 2020 aikana 16 hakemusta loma-asunnon muuttamisesta vakituisesti asuttavaksi. Puumalassa vaihtoi viime vuonna omistajaa 57 rakentamatonta rantarakennuspaikkaa. Tontteja on aiempina vuosina mennyt kaupaksi vuosittain 7–39, kerrotaan Helsingin Sanomissa 18.4.2021. Samassa suhteessa laskettuna Hämeenlinnan potentiaali olisi 36 hakemusta mökin muuttamisesta asuttavaksi ja 130 rantarakennuspaikkaa pelkästään yhden vuoden aikana.


Mökkiläisten potentiaali ei ole pelkästään verotuloissa, vaan he myös käyttävät paljon paikallisia palveluita. Mökkiä pitää huoltaa ja remontoida, kaupassa pitää käydä ja siinä samassa on mukava poiketa vaikkapa paikallisessa kahvilassa tai torilla. Puumalan esimerkin mukaisesti, mökkiläiset saattavat myös tuoda mukanaan yrittäjyyttä. ”Jossainhan leipomon on sijaittava. Ajattelimme, että kaikki haluavat perustaa aina kaiken Helsinkiin, miksei yhtä hyvin Puumalaan”, sanoo Ville Haapasalo Helsingin Sanomissa 18.4.2021.


Nyt vallalla oleva edullisuusvyöhyke-ajattelu rajaa potentiaalin ulkopuolelle kaksi kolmasosaa mökkiläisistä! Esitetystä aineistosta saa vaikutelman, että muutokset aiheuttaisivat kasvavia infrakustannuksia ja analyysissä on varsin merkittävästi painotettu etäisyyttä tieverkkoon ja vesihuoltoverkkoon. Tosiasiassa tiet mökeille ovat yksityisteitä eivätkä muutoksista aiheutuvat lisäkustannukset rasita kunnan taloutta, pikemminkin päinvastoin, todetaan erässä ranta-asumiseen liittyvässä muistutuksessa erittäin aiheellisesti. Myös Hauhon Pitäjä ry tehnyt loistavan kannanoton asiasta.


Jos Hämeenlinnassa pelätään kuluja, niin miksi ihmeessä ei tehtäisi vaikkapa kokeilua yhdeksi vuodeksi? Sen jälkeen on mahdollista vetää käsijarrua, jos mopo tuntuu karkaavan käsistä. Jos mitään isoa ja kustannuksia aiheuttavaa ryntäystä ei synny, voidaan painaa kaasua. Mökkien muuttaminen helpon lupamenettelyn kautta ympärivuotisiksi, voisi olla todellinen piristysruiske Hämeenlinnan pitäjille.

Suomalaisen unelma on asua vesistön äärellä, kuitenkin kohtuullisen lähellä hyviä palveluita. Voisiko Hämeenlinna olla se kaupunki, joka tekee suomalaisten unelmista totta?



Tule seuraamaan, tykkäämään ja keskustelemaan kanssani vaalisivuillani Facebookissa.

Löydät minut myös Twitteristä, LinkedIn:stä ja Instagramista nimimerkillä @kalehto.

Blogin kuvan tiedot

Kuvaaja: Kirsi Lehto

Paikka: Vihavuosi, Hauho, Hämeenlinna

102 katselukertaa0 kommenttia