top of page
  • Writer's picturekirsiannukkalehto

14.11.2022 Budjettikokous läpi vähin äänestyksin

Viime maanantaina pidetty budjettikokous on luonnollisestikin vuoden tärkein ja siten myös mielenkiintoisin valtuuston kokous. Päivä alkoi klo 8 ryhmien puheenjohtajien kokouksella, jossa sijaistin Helena Lehkosta (kok) ja toimin samalla ryhmyrikokouksen puheenjohtajana. Sinänsä mielenkiintoista ja vähän jännittävääkin loikata suoraa syvään päähän vuoden pahimpaan kokoukseen ilman ennakkoharjoittelua. Kaipa se ihan säädyllisesti meni.



Kokouksessa keskusteltiin pitkään ja hartaasti useista valtuustoaloitteista kuten esimerkiksi Kutalanjoen kunnostuksesta, liikenneturvallisuuden parantamisesta koulujen läheisyydessä, joukkoliikenteen kokeilusta, veneilijöiden palveluista ja parkleteista eli siitä, että yrittäjille voidaan vuokrata pysäköintiruutuja terassikäyttöön. En kuitenkaan keskity tällä kertaa niihin, jotta palstatilaa jää riittävästi varsinaisen budjettikirjan käsittelyyn.


Todettakoon heti alkuun, että budjettiprosessi kokonaisuudessaan hoitui huomattavasti mallikkaammin kuin viime vuonna. Kaupunginhallituksessa valtaosa muutoksista tehtiin yksimielisesti ja äänestettävien kohtien määrä oli ennätyksellisen pieni. Siitä kuulu kiitos kaikille kaupunginhallituksen jäsenille! Jokaiselta puolueelta löytyi todella hienosti halua ja kykyä tehdä yhteistyötä ja rakentaa kompromisseja. Sama linja jatkui valtuustossa. Uusien nostojen määrä pysyi erittäin maltillisena, mikä tarkoittaa sitä, että ryhmät olivat tehneet kotiläksynsä hyvin ja olivat myös käyneet riittävän laajaa keskustelua etukäteen. Muutamia ennakkoon suunniteltuja esityksiä jäi myös kokonaan kokouksessa tekemättä, joten lopulta äänestettyjä kohtia oli vain kymmenen ja niistäkin kipukohdat olivat ennestään hyvin tiedossa.


Kaikkia varmasti kiinnostaa tulevan vuoden veroprosentti ja kiinteistövero. Niiden osalta ei ollut odotettavissa yllätyksiä ja ne pysyivät samana. Tuloveroprosentti oli muutoinkin jo päätetty hyvinvointialueen liittyvän lain puitteissa, joten valtuuston päätös oli sikälikin muodollinen. Budjetti vuodelle 2023 on suunniteltu ylijäämäisesti, mikä on sinänsä aina positiivinen asia. Suurempia juhlallisuuksia ei kannata kuitenkaan järjestää, sillä vuodet 2024 ja 2025 tulevat olemaan kaikille kunnille erittäin haastavia hyvinvointialuemuutoksen vuoksi. Sen vuoksi talouden tasapainottaminen on nyt ja tulee olemaan tulevinakin vuosina erittäin tärkeässä roolissa.


Kaikki puolueet ovat sitoutuneet talouden tasapainottamiseen ja siihen, että kaupungin velkaantuminen on pysäytettävä. Korkomenot ovat tällä hetkellä 5,4 miljoonaa euroa, joten linjaus on merkittävä, varsinkin kun korot ovat nousussa. Talousjohtaja Oksa taisi myhäillä takarivissä, kun ryhmien puheenjohtajat pitivät vuorolla puheitaan. Todella positiivista, että jokaisen puheenjohtajan puheessa vilahti talous tavalla tai toisella. Useampikin mainitsi Oksan säännöllisesti toistaman sanoman, että valtuuston itsensä ei tule uusia kustannuksia enää generoida.


Kaupungissa säännöllisesti puhuttava asia on se, onko kaupungin organisaatio oikean kokoinen vai ei. Hyvinvointialuemuutoksen takia keskustelu on kiihtynyt entisestään, kun osa kaupungin tehtävistä siirtyy hyvinvointialueelle. Henkilöstö- ja valmiusjohtaja Iijalainen kertoi, että prosesseja on arvioitu ja työajanseurantaa on tehty jo nyt. On arvioitu, tehdäänkö tarpeetonta työtä ja voidaanko prosesseissa oikaista. Työ jatkuu edelleen.


Hyvinvointialuemuutoksen osalta ei täysin vielä tiedetä, että miten muutokset vaikuttavat ja sen vuoksi ei ole syytä tehdä liian nopeita johtopäätöksiä. Samassa yhteydessä todettava, että kaupunki myös myy hyvinvointialueelle resursseja vuoden 2023 aikana, joten senkin vuoksi aikalisä on nyt tarpeen. Samaa mieltä oli suurin osa valtuustosta. Suunnittelua siis jatketaan kaupunginhallituksen esityksen mukaisesti.


Varhaiskasvatuksen laatu ja kustannukset oli varmastikin kokouksen kuumin peruna ja se oli toki tiedossa jo etukäteen. Ensinnäkin yksimielisesti päätettiin, että varhaiskasvatuksen laatua tulee arvioida asiakkaiden ja henkilökunnan näkökulmasta uudestaan, sillä hiljakkoin tehty kysely jäi vastauksiltaan kovin suppeaksi. Lisäksi valtuusto päätti, että vuoden 2023 aikana tulee selvittää varhaiskasvatukseen liittyvät vertailukelpoiset kustannukset, koska vaikuttaa valitettavasti sille, että ne eivät edelleenkään ole täysin selvillä.


Äänestyksen kautta päätettiin, että päivähoidon leikkausta verrattuna viime vuoteen tehdään 100.000 eurolla, eikä 200.000 eurolla, joka oli kaupunginhallituksen esitys. Tähän päädyttiin äänin 18-22. Itse olin sitä mieltä, että suurempi budjettileikkaus olisi voitu tehdä, sillä lapsimäärä on vähenemässä ja 100.000 on noin 0,3% varhaiskasvatuksen budjetista. Jos kävisinkin niin hyvin, että lapsimäärä kasvaisi, niin tällöin valtiontuki kasvaa ja lisäbudjetin kautta määrärahoja olisi voinut myöhemminkin nostaa.


Lisäksi valtuusto päätti, että varhaiskasvatuksen palvelusetelin arvoa nostetaan 2 %. Mielestäni päätös on perusteltu, sillä arvion mukaan päivähoidon kustannukset ovat kasvaneet 4 %. Itse koen, että sekä yksityistä että julkista päivähoitoa tarvitaan ja molemmat täydentävät sopivasti toisiaan. Se ei olisi kenenkään etu, että yksityiseltä päivähoidolta putoaa pohja pois toiminnan edellytyksiltä.


Koulujen osalta ainoa keskusteltava asia oli koulukuljetuksen järjestäminen molempien Hämeenlinnassa asuvien huoltajien kotoa, jos nämä asuvat eri osoitteissa. Lopulta päätettiin, että vuoden 2023 aikana tehdään selvitys, kuinka paljon järjestely maksaa ja miten järjestely on mahdollista organisoida digitaalisesti siten, että jatkuvasti ei tarvitsisi kantaa huolta siitä, ovatko kaikki lapset tallessa vai ei.


Viimeisin kuuma peruna oli metsänmyyntituotot. Itse olin kaupunginhallituksen esityksen kannalla ja sen puolesta äänestin tässäkin kohtaa. Oma näkemykseni on, että metsää pitää hoitaa kuin mitä tahansa sijoitusta pitkällä tähtäimellä katsoen ja toisaalta niin, että metsää ei saa hakata enempää, kuin mitä se kasvaa. Hakkuita tehdään tämän hetken arvion mukaan 90 % kasvusta ja puun hinta on tällä hetkellä hyvä.


Lopuksi vielä nostoja tärkeistä ja hyvistä asioista, joista ei äänestetty. Listalla monia kiinnostavia asioita, mutta kaiken kattava se ei tietenkään ole. Ensinnäkin kaupungin elinvoimaan tullaan panostamaan tulevina vuosina. Uusi elinvoimalautakunta ja uusi elinvoimajohtaja aloittaa työnsä vuoden 2023 alusta. Kaavoituksen resursseja ollaan lisäämässä. Moreenin alueen edistäminen jatkuu. Ykköskorttelin kaavoitus etenee. Linja-autoaseman sijaintia arvioidaan vielä kertaalleen. Edunvalvontaa vahvistetaan.


Veneilyn edellytyksiä parannetaan ja Sotkanrantaan ollaan kilpailuttamassa uutta toimijaa, samoin kuin Ahveniston moottoriradalle. Linnan puiston uudistamista ja Aulangon kehittämistä suunnitellaan. Verkatehtaan kongressitoimisto on aloittanut tälle vuodelle varatuilla määrärahoilla ja työ jatkuu tulevinakin vuosina. Tonttimyyntiä vauhditetaan, samoin kuin markkinoidaan nykyistä paremmin sitä, kuinka kesäasuntoja voidaan muuttaa ympärivuotiseen käyttöön.


Kouluinvestointeihin panostusta jatketaan. Selvitetään mahdollisuuksia ruotsinkielisen ja englanninkielisen koko koulupolun järjestämiseen. Oppilaiden tuen tarpeeseen vastataan neljällä uudella pienryhmällä. Uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkuuteen panostetaan mm. led valojen uusimista on päätetty vauhdittaa lisätalousarvion puitteissa sekä öljy- ja kaasukohteen vaihdetaan maalämpöön. Tyhjillään olevien rakennusten myyntiä vauhditetaan ja pendelöintipysäköinti säilytetään nykyisellään.


Kaiken kaikkiaan ollaan menossa ihan oikeaan suuntaan. Suunnittelua on toki vieläkin liikaa suhteessa tekemiseen ja priorisointia on liian vähän. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Koskinen korosti puheessaan valintojen tekemistä. Jos haluamme menestyä, on kyettävä tekemään valintoja, mikä tarkoittaa aina sitä, että jostakin pitää myös luopua. Olen vahvasti samaa mieltä hänen kanssaan. On tehtävä valintoja ja paukut laitettava suunnittelusta yhä enemmän toimeenpanoon, jotta hyviä asioita alkaa tapahtua ihan oikeasti!


 

Ota rohkeasti yhteyttä ja tule seuraamaan ja keskustelemaan kanssani myös Facebookissa. Löydät minut myös Twitteristä, LinkedIn:stä ja Instagramista.




Blogin kuvan tiedot


Kuvaaja: Kirsi Lehto


Paikka: Hämeenlinnan Raatihuoneen valtuustosali. Kuvassa vasemmalla kaupunginjohtaja Olli-Poika Parviainen ja oikealla 70-vuotta täyttävä ja pitkäaikainen valtuutettu Juha Tuomi.

22 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page