KUKA MINÄ OLEN?

Äiti | hankejohtaja | diplomi-insinööri | tradenomi

Olen helposti lähestyttävä ja käytännönläheinen uudistaja, joka saa tuloksia aikaan systemaattisella ja määrätietoisella tekemisellä. Arvostan ihmisten erilaisuutta ja yli rajojen tehtävää yhteistyötä. Kannustan kyseenalaistamaan ja katsomaan maailmaa uusista näkökulmista. Heittäydyn aina täydellä sydämellä mukaan, mitä ikinä olenkaan tekemässä. Uskon, että ratkaisukeskeisellä asenteella, kuuntelemisella ja yhteisellä visiolla isoistakin haasteista voidaan selvitä yhdessä!

Lupaan tuoda luottamustehtävissä hoitamiseen erityisesti talouden, hankintojen ja digitalisaation osaamista, yritysmaailman ymmärrystä sekä kokemusta kaupunkien ja valtion toimijoiden välisestä yhteistyöstä. Olen tottunut hahmottamaan isoja kokonaisuuksia ja monimutkaisia syy-seuraus suhteita, josta on varmasti on hyötyä päätöksenteossa. Uskallan tarttua myös vaikeisiin haasteisiin ja olen tottunut ratkaisemaan monimutkaisia ongelmia. Haastavista talousnäkymistä huolimatta lupaan pitää ihmiset ja inhimillisyyden päätöksenteossa mukana.

En tee tätä politiikan vuoksi, vaan aidosti siksi, että Hämeenlinnassa olisi kaikilla hyvä ja onnellinen arki. Entisenä konsulttina tiedän, että joskus konsultointia on viisautta käyttää. Hyvä arki ei kuitenkaan synny konsulttien selvitysten kautta vaan siten, että panokset laitetaan tavalliseen arjen hyvinvointiin. Työskentely yritysmaailmassa ja kuntataloudessa sekä laaja kokemus yhdistystoiminnasta antaa minulle hyvät eväät katsoa asioita monista näkökulmista.  

Olen perheen äiti ja upseerin vaimo. Vanhempi lapsemme on lukiossa ja nuorempi yläkoulussa. Olen pitkän linjan partiolainen ja oppinut monet johtamistaidoistani partiossa. Vapaa-ajalla liikun mielelläni luonnossa. Kesällä veneilemme Turun ja Ahvenanmaan saaristossa sekä rakentelen kaikenlaista äitini mökillä Hauholla.

työkokemus

Vantaan kaupunki

DigiOne hankejohtaja sekä Kasvatuksen ja koulutuksen ICT-asiakkuuspäällikkö

 

Gofore Oyj

Vanhempi neuvonantaja ja DigiOne hankepäällikkö

 

Bonnier Books Finland (WSOY ja Tammi)

Liiketoiminnan kehityspäällikkö

 

Fortaco Group Oy

Liiketoiminnan kehitysjohtaja ja DSP päällikkö

Rautaruukki Oyj

Useita tehtäviä toimitusketjun johtamisen ja prosessien kehityksen osa-alueilla

 

Konecranes Oyj

Useita tehtäviä logistiikan, ICT:n, oston ja myynnin osa-alueilla

KOULUTUS

Hyväksytty hallituksen jäsen (HHJ) -koulutus 2021

Kauppakamari 

Sertifioitu Business Coach 2018

BCI Business Coaching Institute

Diplomi-insinööri 2010  – 2013 

Lappeenrannan teknillinen korkeakoulu 

Tuotantotalouden koulutusohjelma

Insinööri, AMK 2001 – 2003 

Hämeen ammattikorkeakoulu

Logistiikan koulutusohjelma

 

Bachelor of Science 1997 – 1999

Halmstad University
Business Administration

 

Tradenomi 1995 – 1998 

Satakunnan ammattikorkeakoulu

Talouden ja hallinnon koulutusohjelma

LUOTTAMUSTOIMET JA HARRASTUKSET

Partio, veneily, luonnossa liikkuminen, äänikirjojen kuuntelu ja lukeminen

LÄHIVUOSIEN TÄRKEIMMÄT LUOTTAMUSTEHTÄVÄT

Poliittiset luottamustoimet Hämeenlinnassa

Kaupunginvaltuutettu 2021-

Kaupunginhallituksen jäsen 2021-

Kokoomuksen valtuustoryhmän 2. vpj 2021-

Hämeen Ammattikorkeakoulun ja Hämeen ammatti-instituutin hallituksen jäsen 2021-

Kaupunginhallituksen edustajana kaupunkirakennelautakunnassa ja lapsiystävällinen kunta -koordinaatioryhmässä 

Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys

Hämeen piirin johtoryhmän jäsen 1997-2021

Suomen Partiolaiset

Kumppanuuspäällikkö, Hämeen piirileiri Ilves 2019

Seminaariohjelman johtaja, Johtajatulet 2017

Perheleirin johtaja, Finnjamboree Roihu 2016

Suomen Partiolaiset |

Value Based Leadership (VBL) |

Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys

Mentori